Historiallinen empatia on tärkeä mutta vaikeasti opetettava taito. Murroksessa sitä opetetaan tuomalla aktiivisesti esiin erilaisten ihmisten ja ihmisryhmien näkökulmia.
Historian moninaisuus näkyy Murroksessa
Historiantutkimuksessa on viime vuosina tarkasteltu paljon niitä menneisyyden ilmiöitä ja ihmisryhmiä, jotka ovat aikaisemmassa tutkimuksessa jääneet vähemmälle huomiolle. On tärkeää, että tutkimuksen uudet näkökulmat ovat esillä myös historian oppikirjoissa. Olemme halunneet antaa Murroksessa tilaa ja äänen eri kulttuureille, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille, vammaisille ja menneisyydessä sorretuille ryhmille.
Moniääninen historia edistää empatiaa
Vaiettujen ja sorrottujen ihmisryhmien esiin nostaminen kehittää historian empatiaa, mikä on yksi Murrosksen tavoittesta. Oppilas pääsee tutustumaan erilaisiin ja eri tilanteissa eläneisiin ihmisiin, heidän olosuhteisiinsa ja valintoihinsa. Murros nostaa esille myös aivan tavallisten ihmisten arjen.
Menneisyyden ihmiset ovat aktiivisia toimijoita
Menneisyydessä sorretut ihmiset eivät ole Murroksessa vain passiivisia uhreja, vaan myös aktiivisia toimijoita. Kirja pyrkiikin kertomaan aktiivisten ihmisten tarinaa. Murros korostaa myös, että historian tapahtumat ja ilmiöt eivät ole vääjäämättömän kehityskulun seurausta, vaan niiden taustalla on aina ihmisten valintoja. Yhteiskunnalliseen ja moraaliseen vastuuseen kasvaminen edellyttää tietoisuutta siitä, että ihmisillä on mahdollista valita toisin.
Menneisyyden moninaisuus on luontevasti läsnä
Murroksessa moninaisuus läpäisee koko kirjan. Erilaiset ihmisryhmät eivät siis ole esillä vain tietyn aiheen yhteydessä. Sen sijaan moninaisuus on huomioitu läpileikkaavana ominaisuutena esimerkiksi kuvissa, tehtävissä ja erilaisissa esimerkeissä.
Jokainen ansaitsee tulla nähdyksi
Me Murroksen tekijät ajattelemme, että historian moninaisuuden näkyväksi tekeminen oppikirjassa on tärkeää, sillä oppikirjaa lukevat monenlaiset nuoret. Jokaisella oppilaalla on sukupuolesta, etnisestä taustasta tai muusta ominaisuudesta riippumatta oikeus tunnistaa itsensä oppikirjan sivuilla. Opetussuunnitelman perusteissa historian opiskelun tavoitteeksi mainitaan, että oppilas kiinnostuu historian merkityksestä identiteetille. Moninaisuuden näkyväksi tekeminen palvelee myös tätä tavoitetta.