Artikkelit

Ryhmäytyminen osaksi luokan arkea

Kesäloman jälkeen luokkahuoneen täyttää hyväntuulinen puheensorina, iloiset sekä hieman arat ja odottavat katseet. Opettajat pohtivat, kuinka toimivat ensimmäisten koulupäivien ja koko lukuvuoden aikana, jotta oppilaat viihtyvät koulussa ja kokevat olevansa luokan tasavertaisia jäseniä. Kokosin avuksi lukuvuoden alkuun luokassani hyvin toimineet ideat ryhmäytymisen tueksi.

Ryhmäytyminen rakentaa turvallista oppimisympäristöä

Työssäni antoisinta ja mielenkiintoisinta on se, että jokainen luokka ja ryhmä on ainutlaatuinen. Se on haastanut minut kehittämään ryhmänhallintataitojani. Erilaiset ryhmät ovat auttaneet pohtimaan, millaiset tuokiot oppitunneilla edistävät ryhmään kuulumisen tunnetta ja luovat kannustavan ja toisia kunnioittavan oppimisympäristön.

Ryhmäytymisen tärkein tavoite on edistää ja tukea toisten tuntemista niin, että kaikki voivat kokea ryhmässä olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Silloin lapset myös uskaltavat kertoa mielipiteensä, kokeilla, onnistua, epäonnistua ja iloita toisten onnistumisista. 

Toiminnalliset harjoitukset ja pikkuvälitunnit

Teemme luokassamme paljon erilaisia toiminnallisia harjoituksia, esimerkiksi etsimme pareittain tavuja, rakennamme virkkeitä ja Kim-leikkejä. Lukuvuoden alussa erilaiset nimileikit ja tutustumisbingot ovat hauskoja ja näppäriä tapoja tutustua toisiin.

Oppilaiden suosikkeja ovat pikkuvälitunnit, jolloin voi hetken hengähtää opiskeltavasta asiasta ja päästää kaikki energiat liikkeelle. Tällaisiin taukojumppahetkiin sopivat oivallisesti valmiit leikkikortit, jotka voi laittaa pussiin tai laatikkoon ja arpoa sieltä välituntileikkejä.

Arkirutiinit

Luokkamme päivä alkaa yhteisellä tuokiolla, jossa käymme läpi taululle kirjoitetun ja kuvakorteilla täydennetyn päiväohjelman. Sen jälkeen on pieni kuulumistenvaihtohetki. 

Yksi rakkaimmista rutiineistamme on päivittäinen lukuhetki. Kuvakirjat toimivat mainiosti niin pienten kuin isojenkin oppilaiden kanssa erilaisten teemojen käsittelyssä. Perjantaisin katsomme Lasten uutiset ja keskustelemme uutisaiheista. Oppilaat harjaantuvat pikkuhiljaa jakamaan ajatuksiaan ja kokemuksiaan käsitellyistä aiheista. Samalla tunnilla oppilaat voivat esittää pieniä esityksiä ja kertoa esimerkiksi lemmikistään tai harrastuksestaan. Tämä on tunti erityisen odotettu, koska silloin voi rauhassa harjoitella esiintymisen taitoja tutulle ryhmälle. Lisäksi luokassamme on erilaisia pelejä ja palapelejä, joita oppilaat voivat sopivalla hetkellä pelata ja tehdä kaverin kanssa.

Pikkuhiljaa lukuvuoden edetessä aremmat ja hiljaisimmatkin oppilaat rohkaistuvat kertomaan kuulumisiaan ja osallistumaan aktiivisemmin yhteisiin puuhiin. 

Ryhmien ja parien muodostaminen

Kokemukseni mukaan istumajärjestyksen säännöllisellä vaihtamisella on myönteisiä vaikutuksia ryhmäytymiseen. Oppilaiden vuorovaikutustaidot paranevat ja erilaisuuden sietokyky ja joustavuus lisääntyvät. Istumajärjestyksiä vaihdamme noin kuukauden välein. Ruokailuparit arvomme viikoittain ja ruokailemme kerran kuussa kummien kanssa.

Oppitunneilla muodostamme erilaisia ryhmiä esimerkiksi 2–4 osaan leikatuilla korteilla, eläinparikorteilla tai sukkien värin mukaan. Yksi suosituimpia tapoja kaveritaitojen harjoitteluun on välkkäkavereiden arpominen ja yhteisen välituntipuuhan sopiminen.

Kiireetön ryhmäytymisen harjoittelu ja yhteiset keskustelut luovat turvallisuutta sekä tukevat mukavaa ja luontevaa yhdessäoloa. Hyvät kaverisuhteet ja turvallinen ryhmä tukevat oppimista ja viihtymistä koulussa. Heittäydytään rohkeasti mukaan yhteisiin harjoituksiin ja luodaan yhdessä kaikkien vahvuuksia tukeva luokkahenki.

Satu Pesonen-Kokko

Kirjoittaja on kuopiolainen esi- ja alkuopetukseen erikoistunut luokanopettaja sekä yksi uuden Tähtietsivät-aapisen oppikirjailijoista.

Kirjoittaja