Otavan uusi yläkoulun englannin Connections-sarja valmistuu kokonaisuudessaan elokuuksi 2026. Sarja on saanut innostuneen vastaanoton, ja opettajien käyttäjäkokemuksissa korostuvat erityisesti arkea helpottavat ratkaisut.
Ylikylän yhtenäiskoulun englannin ja ruotsin opettaja Niko Karttunen sekä Inkeroisten yhtenäiskoulun englannin lehtori Antti Kaunismäki kertovat, millaisena Connections on näyttäytynyt heidän omassa opetustyössään.
Eriyttäminen: oppilas löytää sopivan tason – opettaja säästää aikaa
Karttusen mielestä yksi Connectionsin selkeimmistä vahvuuksista on eriyttäminen. Hänen mukaansa eriyttäminen on mietitty sarjassa valmiiksi sekä alaspäin että ylöspäin, ja erityisesti Plan Your Journey -tehtävä tekee siitä helppoa käytännön tasolla.
Karttunen kertoo hyödyntävänsä tehtäviä niin, että oppilas saa kokeilla osaamistaan ja jatkaa siitä sopivalle tasolle. Hän on huomannut, että oppilaat pitävät siitä, että he voivat itse tarkistaa tehtäviä ja nähdä, miten oma työskentely etenee.
Sama nousee esiin myös Kaunismäen kokemuksissa. Hän kertoo päivittäneensä yläkoulun englannin materiaalit Connectionsiin heti sarjan ilmestyttyä ja kiinnittäneensä huomiota laajoihin eriyttämismahdollisuuksiin. Kaunismäen mukaan värilliset linjat toimivat hyvin, sillä niiden avulla oppilaat pystyvät itse valitsemaan sopivantasoisia harjoituksia. Tämä on helpottanut hänen työtään merkittävästi.
Runsaasti tekemistä ja monipuolisesti harjoituksia kaikille
Karttusen ensivaikutelma sarjasta syntyi materiaalin laajuudesta ja monipuolisuudesta. Hänen mukaansa sisältöjä on paljon, ja ne tuntuvat oppilaista mielekkäiltä.
Opettajan arjessa tämä näkyy Karttusen mukaan erityisesti siinä, että tekemistä riittää myös niille oppilaille, jotka etenevät nopeasti. Kun haastetta tarvitaan lisää, sitä löytyy sarjasta valmiiksi, eikä tuntitilanne pysähdy siihen, että osa oppilaista olisi jo “valmiita”.
Kaunismäki tuo samaan teemaan konkreettisen lisän. Hänen mukaansa jokaiseen aiheeseen on tarjolla runsaasti harjoituksia sekä suullisesti että kirjallisesti. Materiaalin tarjoama vaihtelevuus helpottaa monipuolisten tuntien rakentamista.
Selkeä rakenne tukee oppilaita ja tekee etenemisestä ennakoitavaa
Rakenteen selkeys nousee Karttusen kommenteissa toistuvasti esiin. Hän kertoo pitävänsä siitä, että sarjan jaksot eli unitit etenevät samalla logiikalla, ja oppilas pystyy aina ennakoimaan, mitä on tulossa seuraavaksi.
Karttusen mukaan saman kaavan toistuminen jaksosta toiseen on oppilaille tärkeää, sillä se tuo työskentelyyn varmuutta. Opettajaa tämä auttaa suunnittelussa: kun rakenne on tuttu, voidaan keskittyä helpommin siihen, mitä sisältöjä painotetaan.
Sisällöt tuntuvat oppilaille läheisiltä
Karttusen mielestä yksi sarjan vahvuuksista näyttäytyy myös siinä, miten sisältö käsittelee erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita. Hän kuvaa, että materiaalissa kohdataan eri taustoista tulevia ihmisiä, ja juuri se tuo sarjan lähelle oppilaita.
Kun aiheet ovat ihmisläheisiä ja yläkoululaisille sopivia, oppilaiden on helpompi osallistua ja tarttua sisältöihin, Karttunen pohtii.
Digimateriaalit tuovat lisää vaihtoehtoja harjoitteluun
Karttunen nostaa esiin myös digimateriaalit, jotka hänen kokemuksensa mukaan tukevat hyvin sekä perusharjoittelua että tarvetta lisähaasteelle. Hän pitää tärkeänä sitä, että lisätekemistä löytyy sekä teksteihin, sanastoon että kielioppiin.
Erityisesti Karttunen mainitsee digilisätehtävien Grammar drill -tehtävät eli kieliopin ja rakenteiden harjoittelun, jossa tehtävät mukautuvat oppilaan osaamisen mukaan ja antavat palautetta tekemisen edetessä.
Valmiit ratkaisut helpottavat opettajan arkea kokonaisuutena
Karttunen muistuttaa, että opetustyöhön kuuluu paljon muutakin kuin tuntien pitäminen: valmistelu ja suunnittelu vievät aikaa. Hänen mukaansa Connections helpottaa tätä, koska materiaalia on runsaasti, ja eri taitotasot on huomioitu valmiiksi.
Karttunen mainitsee lisäksi My Exercises -tehtäväkirjan, joka noudattaa samaa rakennetta sekä sivu- ja tehtävänumerointia kuin perusmateriaali. Tämä tukee opettajaa johdonmukaisessa etenemisessä myös silloin, kun ryhmässä on hyvin eritasoisia oppijoita.
Tutustu käytännössä: maksuton kokeilupaketti
Connections-sarjasta on nyt saatavilla ilmainen kokeilupaketti, jolla pääset itse testaamaan sarjaa opetustyössäsi. Paketin löydät täältä.