Murrosiän ja seksuaalisuuden kysymykset eivät kysy, onko opettajalla “oikea hetki” tai oliko ympäristöopin seuraavana aiheena seksuaalikasvatus. Aihe tulee luokkaan joskus yllättäen: kysymyksinä, kuiskauksina ja joskus myös sanoina, joita ei ihan osata käyttää – tai joita käytetään väärin. Olen saanut tarkastella seksuaalikasvatusta ja nuorten kysymyksiä työssäni Väestöliitossa, ja oli ilo olla mukana myös Otavan Aalto 5 Ympäristöoppi -kirjan murrosikä- ja seksuaalikasvatusosion taustatyössä ja toivon, että kirjan nämä osiot otetaan uteliaisuudella vastaan.
Murrosikä ja seksuaalikasvatus voivat helposti herättää ajatuksen “vaikeasta aiheesta”. Usein taustalla on se, että seksuaalikasvatus sekoittuu mielessä “seksistä puhumiseen”, vaikka seksuaalisuus tarkoittaa paljon laajempaa: kehoa, tunteita, ihmissuhteita, rajoja ja minäkuvaa – toisin sanoen sitä, miten olemme maailmassa ja suhteissa toisiin. Lapset pohtivat näitä jo pienestä pitäen, ja aikuisen tehtävänä on luoda turvallinen ja salliva ilmapiiri ihmettelylle. Siksi seksuaalikasvatuksen ydin alakoulussa ei ole “seksistä puhuminen”, vaan lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja turvataitojen tukeminen: kehon muutosten normalisointi, omien rajojen tunnistaminen, toisten kunnioitus sekä luotettavan tiedon tarjoaminen väärän tai pelottavan tiedon tilalle.
Seksuaalikasvatus ei myöskään ole vain yksi oppitunti tai yksi kappale kirjassa. Se kulkee mukana arjessa siinä, miten puhumme ihmisistä, kehoista ja perheistä. Kun matematiikan tai muun aineen esimerkeissä on perinteisen ydinperheen sijaan uusperhe, yksinhuoltajaperhe tai sateenkaariperhe, viesti on hiljainen mutta tärkeä: monenlaiset perheet kuuluvat tähän luokkaan ja ovat yhtä tärkeitä kuin muutkin.
Miksi ajoitus on tärkeä?
Seksuaalikasvatus toimii parhaiten, kun se kulkee kehityksen mukana “ennakoivasti”: ennen kuin huoli, häpeä tai huhut ehtivät ottaa tilaa. 5. luokalla osa oppilaista on jo selvästi murrosiässä, osa vasta sen kynnyksellä. Samalla oppilaat tulevat seksuaalikasvatukseen hyvin erilaisista lähtökohdista. Joissakin kodeissa asioista puhutaan luontevasti, toisissa ei juuri lainkaan – ja osalla “tieto” saattaa tulla jo ennen koulua kavereilta, isommilta sisaruksilta tai somesta. Osa törmää myös pornosisältöihin, vaikka ne eivät ole heille tarkoitettuja.
Vaikka kodilla on merkittävä rooli, koulun tehtävä on varmistaa, että kaikilla on yhteinen perusymmärrys, turvalliset sanat ja oikeus kysyä aikuiselta. Yhteinen, asiallinen ja ikätasoinen käsittely voi tuoda oppilaalle helpotuksen: “huh, en ole ainoa”, “tämä on normaalia” ja “apua on saatavilla”.
Entä kun kirjassa määritellään seksi-sana?
Seksi-sanan tai seksuaalisuuden määrittely ei ole seksuaalista toimintaa koskevaa ohjeistusta tai kuten joskus ajatellaan, seksin opettamista. Se on kielen ja ilmiöiden selkeyttämistä. Moni aikuinen yllättyy myös siitä, miten oppilaat voivat jo puhelimella tai vaikka välitunnilla viljellä seksiin liittyviä sanoja tai käyttää niitä loukkaamiseen (esimerkiksi homottelu), ilman että ymmärretään sanojen merkitystä tai sitä, miksi ne voivat satuttaa. Kun sanat avataan rauhallisesti, niihin liittyvä lataus vähenee – ja samalla voidaan puhua kunnioittavasta kielestä, kehorauhasta ja rajoista.
Seksuaalikasvatuksen tavoite ei ole tehdä myöskään seksistä pelottavaa tai välteltävää. Kun puhumme ikätasoisesti, voimme samalla välittää, että seksuaalisuus ja kehosuhde liittyvät myös hyvään oloon, uteliaisuuteen, hellyyteen ja läheisyyteen ja että jokaisella on oikeus omaan tahtiin ja omiin rajoihin.
Jos tarkoitus on suojata lapsia välttelemällä seksuaalisuuteen liittyviä sanoja kokonaan, mennään helposti ojasta allikkoon: se mikä on kiellettyä ja salaista, alkaa usein kiinnostaa. Silloin tieto ja tulkinnat jäävät herkemmin lasten keskinäiseksi “salakieleksi”, ja vaikutteet tulevat helposti vääristä paikoista. Hyvä seksuaalikasvatus tekee päinvastoin: se vähentää tabuja ja painetta ja vahvistavat taitoja, jotka suojaavat myös liian varhaisilta seksikokemuksilta.
Jos aihe tuntuu opettajasta vaikealta
Joskus vaikeus ei liity siihen, etteikö opettaja “osaisi”, vaan siihen, että aihe koskettaa monen omaa elämän historiaa: sitä, mistä on tottunut vaikenemaan, mihin on liitetty häpeää tai mikä tuntuu muuten vain vieraalta. Se on inhimillistä. Oleellista on, ettei oma epämukavuus johda vaikenemiseen tai siihen, että oppilaan kysymys jää ilman turvallista aikuista.
Salli itsellesi myös “en tiedä – selvitän”. Kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse vastata heti. Voit palata asiaan tai ohjata luotettavan tiedon äärelle.
Suosittelen lisäksi pysähtymään kuuntelemaan omaa käyttämääsi kieltä ja oletuksia: välittyykö tasa-arvoisuus ja kunnioitus myös silloin, kun puhutaan sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta? On myös hyvä tarkistaa, että oma tieto on ajan tasalla. Seksuaalisuuteen liittyvä käsitteistö ja ymmärrys elävät, ja omaa osaamista voi täydentää koulutuksilla ja luotettavilla materiaaleilla. Ajantasaista materiaalia opetuksen tueksi löydät esimerkiksi Väestöliiton Hyvä kysymys -sivustolta.
Huoltajien huoli
Jos huoltaja kyseenalaistaa seksuaalikasvatuksen sisällön, auttaa usein rauhallinen perusviesti: koulussa käsitellään aihetta opetussuunnitelman mukaisesti ja ikätasoisesti, tavoitteena oppilaan hyvinvointi ja turvallisuus. Kannattaa myös sanoittaa, mitä EI tehdä: ei käsitellä oppilaiden yksityiselämää, ei ylitetä ikärajoja, eikä seksuaalikasvatus tarkoita “seksin opettamista”. Oikean tiedon saanti on kuitenkin yksi lapsen seksuaalioikeus ja pohjautuu näin ollen myös ihmisoikeuksiin. Kun aikuiset puhuvat aiheesta rauhallisesti ja selkeästi, oppilaat oppivat, että seksuaalisuus, keho, rajat ja kasvu ovat asioita, joista saa puhua.
Outi Danielsson
Asiantuntija, Terveydenhoitaja, Seksuaalineuvoja
Nuorten seksuaalinen hyvinvointi, Väestöliitto ry