Artikkelit

”Parasta on ollut toiminnallisuus ja mielenkiintoinen tarina” – Eskariretki on valmis paketti opettajalle

Päiväkoti Tähden kokeneet varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ammattilaiset Susanna Kuusisto ja Janniina Ämmälä ovat ottaneet Eskariretki-sarjan käyttöön ryhmässään. Eskariretken mukaansatempaavat tarinat ja hurmaavat hahmot ovat innostaneet paitsi lapsia, myös esiopetuksen aikuisia. Ensimmäinen vuosi uuden materiaalin parissa on tuonut mukanaan oivalluksia, ideoita ja tukea työhön.

Monipuolinen kokonaisuus jokaiselle

Kuusisto ja Ämmälä kertovat, että Eskariretki on tarjonnut työn tueksi valmiin ja selkeän kokonaisuuden, jonka ympärille koko esiopetuksen vuosi on ollut helppo suunnitella. Runsas ja monipuolinen materiaalipaketti on ollut esiopettajien mieleen. ”Voi olla varma, että kaikki esiopetuksen olennaiset asiat käsitellään materiaalin kautta”, he kehuvat.

Uraansa aloitteleva opettaja saa Eskariretkestä erinomaisen paketin tuekseen.

Jokainen esiopetusvuosi tuo mukanaan erilaisia lapsiryhmiä. Ämmälä ja Kuusisto iloitsevat siitä, että materiaali tukee paitsi erilaisia oppijoita, myös erilaisia opettajia. ”Eri oppijoille voi valita hieman eri tehtäviä ja työtapoja: mikä toimisi parhaiten juuri tämän ryhmän kanssa”, he pohtivat. ”Ja toisaalta myös esimerkiksi uraansa aloitteleva opettaja saa Eskariretkestä erinomaisen paketin tuekseen.”

Pedagogista tukea ja toiminnallisia ideoita

Kuusisto ja Ämmälä ovat painottaneet toiminnallista oppimista vahvasti jo ennen Eskariretken käyttöönottoa. Uusi sarja on kuitenkin tarjonnut pedagogista tukea ja uusia ideoita toiminnallisuuden toteuttamiseen myös kokeneelle työparille. ”Olemme jo aiemmin toteuttaneet toiminnallista oppimista, ja on mahtavaa, miten luonnollisesti toiminnallisuus on osana Eskariretken materiaalia”, he kertovat.

Myös tunnetaitojen painotus ja systemaattinen käsittely saa kiitosta esiopettajilta. ”On tärkeää käsitellä tunnetaitoja lasten kanssa monesta eri näkökulmasta, ja Eskariretkessä nuo näkökulmat kulkevat mukana säännöllisesti ja luonnollisena osana materiaaleja. Olemme Eskariretken myötä käyneet lasten kanssa todella hyviä keskusteluja.”

Repputepposille opetetaan tunnetaitoja – ja navettatöitä!

Tähden eskarilaiset ovat innostuneet Eskariretken maailmassa seikkailevista suloisista repputepposista, ja lapsen kokemusmaailmaan sijoittuvat tarinat ovat lähteneet elämään mukana eskarin arjessa. ”Eskariretken repputepposet syövät kyniä, ja kun päiväkodilta löytyy kynän roskia, olemme yhdessä miettineet, mitä tepposet ovat taas puuhailleet!”

Repputepposten joukkoon kuuluu myös maailmalla matkaava reissutepponen, jonka lähettämiä viestejä eskariryhmässä odotetaan innolla. Tepposet ovat päässeet mukaan myös Tähden eskariryhmän oikean arjen seikkailuihin: yhdessä askarreltuina repputeppos-hahmoina! ”Olemme saaneet valokuvia lasten omista repputepposista niin navettatöissä, mönkijäajeluilla kuin aina ulkomailla asti”, Ämmälä ja Kuusisto kertovat. Nyt seikkailuista koottu valokuvakollaasi koristaa päiväkodin seinää ja täydentyy, kun lasten seikkailut yhdessä repputepposten kanssa jatkuvat.

On tosi hyvä fiilis lähteä jatkamaan esiopetusta tällä materiaalilla!

Kaksikko pitää Eskariretken materiaaleja selkeänä ja virkistävänä kokonaisuutena. ”On tosi hyvä fiilis lähteä jatkamaan esiopetusta tällä materiaalilla”, he summaavat.

Aloita uusi Eskariretki ja tutustu materiaaliin täällä!