Tuike 5 evankelisluterilainen uskonto johdattaa oppilaan tutustumaan evankelisluterilaiseen uskontoon, oman katsomuksen pohtimiseen sekä Raamattuun kirjana. Viidennellä luokalla aiheina ovat mm. maailmankatsomus sekä uskonnon ja kulttuurin suhteet. Mallinnusten avulla syvennytään väitteiden perustelemiseen, tiivistelmän ja vaikuttavan puheen tekemiseen sekä esseen kirjoittamiseen. Tuike ohjaa keskustelutaitojen, opiskelutaitojen ja lukutaidon harjaannuttamiseen.
Oppikirjassa uskonnon aiheita käsitellään ikätasoisesti ja innostavasti. Jokaiseen lukuun liittyy runsaasti tehtäviä, joissa harjoitellaan myös omien näkemysten kertomista ja perustelua sekä keskustelemista.