Artikkelit

Miten kartuttaa koululaisen kaveritaitoja?

Hyvät kaverit ja toimivat kaverisuhteet ovat tärkeä osa koululaisen hyvinvointia. Jotta kaverisuhteita kehittyisi ja ne jatkuisivat, tarvitaan kaveritaitoja. Kaveritaitoihin kuuluvat muun muassa kyky keskustella, ottaa toiset huomioon sekä pyytää ja antaa anteeksi.

Harva hallitsee taidot automaattisesti; kaveritaitoja pitää harjoitella. Taidot kehittyvät yhdessä kavereiden kanssa pikkuhiljaa, toistojen ja palautteen avulla. Lasta pitää tukea kaveritaitojen kehittymisessä niin kotona, harrastuksissa kuin koulussakin.

Kannustava kaveripalaute

Kehut, kannustus ja kiitokset vahvistavat itsetuntemusta ja itsetuntoa. Positiivisten asioiden huomaaminen lisääntyy, kun positiivisten asioiden sanomista harjoitellaan toistuvasti.

Koulussa tällaista myönteistä puhetta voi harjoitella kannustavan kaveripalautteen eli vertaiselle annettavan palautteen avulla. Kaveripalaute on oppimistilanne sekä palautteen antajalle että vastaanottajalle.

Kaveripalautteen antaminen voi kuulostaa juhlalliselta, mutta siitä kannatta tehdä arkinen osa koulupäivää. Helppoja keinoja harjoitella kaveripalautetta alakoululaisten kanssa ovat esimerkiksi

  • palautevirkkeiden täydentäminen (esim. Onnistuit erityisesti… Ihailin kuinka…)
  • värikortin näyttäminen (esim. punainen = Vau!, sininen = Tästä haluan kuulla lisää!)
  • kolmen kannustavan adjektiivin keksiminen
  • valmiin palautelomakkeen täydentäminen.

Alakoulun suomen kielen ja kirjallisuuden Loikka-sarjassa on useita käteviä palautelomakkeita kaveripalautteelle esimerkiksi kirjoitustehtäviin ja suullisiin esityksiin.

Hyvä kiertämään

Kaveritaitoja, toisten huomioimista, kehumista ja kiittämistä voi harjoitella myös tekemällä tehtäviä, jotka ohjaavat huomaamaan hyvää muissa. Tutustu Loikka 5 Kielitaito -kirjan Hyvä kiertämään -harjoitukseen, jossa oppilaat ohjataan kirjoittamaan yhdessä erilaisia kiitos-, kehu- ja tsemppiviestejä ympärillään oleville henkilöille. Hyvä mieli on taattu sekä kirjoittajille että vastaanottajille!

Tulosta Loikan Hyvä kiertämään -harjoitus

Tutustu Loikka-sarjaan

Kirjoittaja