Blogit

Tekoäly koulutuksessa: tuho vai luova tuho?

Vieraskynä-palstallamme kirjoittavat rehtorikollegasi. Tämä artikkeli on Oulun lyseon lukion rehtori Mika Aallon kynästä.

The Economist -lehden elokuun alun julkaisun otsikko “How AI is breaking the British state” pysäytti. Artikkelista selvisi, mikä tekoälyssä on niin uhkaavaa: se tekee valitusten, oikaisupyyntöjen, vaatimusten ja ylipäätään viranomaisille lähetettävien asiakirjojen teosta niin helppoa, että julkisorganisaatio tukehtuu tekstitulvaan. Jokaisella kansalaisella on koneessaan asianajajien armeija, jonka avulla muutamassa minuutissa tehdä sen mikä ennen vei ammattilaisiltakin viikkoja ja oli mahdollista vain varakkaimmille.

Tekoäly haastaa koulun perustehtävän

Samalla tavalla voi ihan perustellusta väittää, että tekoäly tuhoaa koululaitoksen. Tutkielmat, esseet, koevastaukset, kirja-analyysit jopa mummolareissun kuvaukset tulevat koneesta tuosta vain. Ei tarvita perehtymistä, ideointia, lähteitä, hoksauksia. Opettajista saattaa tuntua, että vain suullisessa kuulustelussa tai erittäin tarkasti valvotuissa koetilanteissa voi opiskelijalta saada autenttisia vastauksia ja tuotoksia. Ja tämäkin on uhattuna kaiken maailman älylasien ja älykuulokkeiden yleistyessä – pian tekoäly kuiskaa korvaan, mitä seuraavaksi kannattaa sanoa.

Mitä koulussa pitäisi tekoälyn aikakaudella oppia?

Miten sitten välttää ja väistää tällainen maailmanlopun tai ainakin koulutuksenlopun visio? Luulen, että ainoa tapa on lähestyä opiskelua ja oppimista aivan uudella tavalla. Kyse ei enää voi olla pakon edessä tehdystä, vain todistuksen numeroilla mitattavasta tuloksesta.

Opiskelu ja oppiminen on jatkossa ymmärrettävä pelkästään itsensä kehittämisenä, valmennuksena sitä varten mitä pitää elämässä tärkeänä.

Ajattelun taitoja ei voi ulkoistaa koneelle

Koulutusta kannattaa verrata kuntosaliharjoitteluun, joka monien nuortenkin ihan vapaaehtoinen harrastus. Kuntosalilla harjoitteet tehdään itse, vaikka painojen nosto olisi koneella tietysti paljon helpompaa. Eikä kukaan taida mennä kuntosalille vain saadakseen todistuksen siellä käynnistä, vaan tavoitteena on terveyden ja kunnon edistäminen sekä ehkä joskus myös oman viehätysvoiman kasvattaminen. Miksei sitten samoin ajateltaisi aivoistamme? Vaikka aivot eivät ole lihasta, ne kuitenkin reagoivat käyttöön lähes samalla tavalla: monipuolinen ajattelutoiminta virkistää ja uudistaa aivojamme, saa ne pysymään kunnossa pidempään – ja mikä olisi sen viehättävämpi kuin nokkela ja tietäväinen toinen ihminen!

Muuttuuko opettajan rooli oppimisen valmentajaksi?

Ehkäpä opettajista on tulossa personal trainereita, jotka eivät enää seuraa orjallisesti valtakunnallisia opetussuunnitelmia, vaan laativat kaikille omanlaisensa oppimissuunnitelman. Kun opiskelija tulee kouluun, hänelle tehdään vahvuuksia ja heikkouksia luotaava ajatteluntaitojen arviointi, jonka pohjalta sitten lähdetään vahvistamaan sitä kaipaavia taitoalueita. Tämänsuuntaisestihan itse asiassa jo toimitaankin, kun tehdään henkilökohtaisia opetuksen järjestämistä koskevia suunnitelmia ja annetaan erityistä tukea. Jatkossa vain tämä koskisi erityisen tuen tarpeisten lisäksi kaikkia. Erona sekin, että suunnitelman laadittaisiin opiskelijan eikä koulun tai yhteiskunnan tarpeiden perusteella.

Tekoäly voi vapauttaa aikaa opiskelijan kohtaamiseen

Kuvatunlainen vallankumous ei toki tapahdu hetkessä eikä varmaan ole hyväkään rynniä romuttamaan kaikkea. Mutta radikaalia oppimisen uudelleenajattelua tarvitaan – ja sitä tarvitsevat opettajien ohella ennen kaikkea opiskelijat.

Tekoälyä voi nimittäin jo nyt hyödyntää omaa ajattelua kehittävillä tavoilla. Opettajalle se tarkoittaa työajan siirtoa pois valmistelu- ja arviointityöstä siihen, että hän kuuntelee, tukee ja motivoi opiskelijaa tämän oppimisessa.

Opettajan ammattitaitoa on löytää sopivat harjoitteet ja asettaa realistiset tavoitteet. Opiskelijalle taas tekoäly on kuin monipuolinen sykemittari: sen osaa arvioida osaamisen kehittymistä ja ohjaa harjoitteissa silloin kun opettaja ei ole paikalla.

Rehtorin tehtävä on rakentaa yhteinen suunta

Onneksi opettaja ei ole eikä saakaan olla tässä mylleryksessä yksin: tarvitsemme paljon keskustelua, yhteistä ideointia ja jaettuja toimintamalleja.

Suomalaisen opettajan ja opiskelijan tukena on vuosikymmenien ajan ollut myös laadukkaita, usein opettajien itsensä laatimia kustannettuja oppimateriaaleja.

Tämä on todennäköisesti toimiva malli myös tulevaisuudessa: oppimateriaaleistakin vain tulee toisenlaisia, sisältöjen esittelyn sijaan enemmän oppimista ja ajattelutaitojen kehittämistä ohjaavia. Otavan Sisältöapuri on oiva esimerkki siitä, oppimateriaalien kustantajat ovat jo valmistautumassa uuteen ja kulkevat tekoälynkin hyödyntämisessä opettajan rinnalla.

Kohti oppijavaltaisempaa lukiota

The Economistin mukaan tekoäly saattaa tuhota nykyisenlaisen valtioiden hallintojärjestelmän, mutta tilalle voi tulla kansalaisia yksilöinä kohteleva ja yksilöllisesti palveleva, erilaiset tarpeet aidosti huomioiva hallintomalli. Sama kehitys lienee edessä koulussakin. Ja jos valtiosta tulee parhaimmassa tapauksessa entistä kansanvaltaisempi, ehkä koulu on sitten tulevaisuudessa entistä oppijavaltaisempi!

PS. Tämän kolumnin teossa on hyödynnetty tekoälyä hakemalla tietoa aivojen toiminnasta ja luovan tuhon käsitteestä, muutoin sisältö on vain kirjoittajan omaa aivojumppaa :)

Kirjoittaja: Oulun Lyseon lukion rehtori Mika Aalto

Kirjoittaja