Oppimisen puolesta!

Koulukirjojen puute, huono kunto tai vanhentuneet tiedot ovat esteenä monen lapsen koulutiellä. Ammattimaisesti tuotettu, ajantasainen oppimateriaali on kustannustehokas tapa tukea lasten oppimistuloksia ja opettajan työtä. Kunnat, jotka panostavat oppimateriaaleihin, sijoittavat sujuvaan koulutyöhön ja tasa-arvoisiin oppimismahdollisuuksiin.

Kevään kuntavaaleissa nähdään, kuinka tärkeinä kunnan päättäjät näkevät koulutuksen laadun ja tasa-arvon edistämisen. Koulutusasioiden painoarvo kuntien tehtäväkentässä on kasvanut sote-uudistuksen myötä. Kuntalaisilla on siksi näissä vaaleissa kriittinen hetki vaikuttaa äänestämällä ehdokkaita, jotka takaavat riittävän panostuksen koulutukseen ja oppilaiden työvälineisiin.

Olen nähnyt kahdenkymmenen vuoden aikana kuinka paljon oppimateriaali on konkreettisesti vähentynyt kouluissa.

luokanopettaja, oppikirjailija Saara Mälkönen

Kuntien välillä suuria eroja oppimateriaalien rahoituksessa

Suomen Kustannusyhdistys kokosi Valtiokonttorin ja Opetushallituksen julkisista lähteistä tiedot kuntien peruskoululaisten määrästä sekä kuntien tilinpäätöstietojen mukaisesta oppimateriaalimenoista vuodelta 2023. Näistä laskettiin oppilaskohtainen euromäärä.

Suomessa peruskoululainen saa vuodessa oppimateriaaleja keskimäärin 143 eurolla. Keskiarvoluku 143 euroa on painotettu kuntien koon mukaan.

Katso Suomen Kustannusyhdistyksen sivuilta oman kuntasi tilanne.

Katso oman kuntasi tilanne

Tilaa maksuton tietopaketti ja vaikuta kuntasi oppimiseen!

Haluaisitko olla omassa kunnassasi edistämässä oppijoiden yhdenvertaisia oppimismahdollisuuksia ja vaikuttamassa siihen, millaiset oppimisvälineet opettajilla ja oppijoilla on? Tiivistimme kahdelle sivulle kaiken, mitä sinun tulee tietää kuntien oppimateriaalipanostuksista ja niiden vaikutuksesta kunnassa työskentelevien opettajien, oppijoiden ja vanhempien arkeen. Jätä yhteystietosi, niin lähetämme sen sinulle maksutta sähköpostiisi.

Henkilötietoja voidaan hyödyntää Otava Oppimisen myynti- ja markkinointitarkoituksiin. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille. Lisätietoja henkilötietojen käytöstä.

Tilaa tietopaketti

Täydennä yhteystietosi.

Otavan Opettajan arki -tutkimuskokonaisuus avasi opettajien arjen iloja ja haasteita

Olemme tutkineet, millaista opettajan arki on – ja millaiseksi se on kehittymässä.  Vuonna 2024 tehdyssä haastattelututkimuksessa pureuduimme koulun arkeen syvähaastattelemalla yli 50 opettajaa tai muuta koulun henkilökuntaa 11 eri paikkakunnalla. Haastattelujen pohjana käytimme kyselytutkimusta, johon saimme yhteensä lähes 3000 vastaajaa.

Juttuhetkissä opettajien kanssa piirtyi selkeä kuva arjesta, jossa iloa tuovat kohtaamiset oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa. Opettajien arjen haasteet ovat kuitenkin monimuotoistuneet. Vain ymmärtämällä paremmin luokkahuoneen arkea, voidaan tehdä parempia päätöksiä.

1. Toimintaympäristön muutokset ovat tuoneet opettajille enemmän vastuuta, mutta vähemmän arvostusta ja resursseja

2. Suurin huoli opettajilla on lasten ja nuorten hyvinvoinnista

3. Opettajien aikaa menee aiempaa enemmän perusasioihin ja taitojen opettamiseen sekä kasvattamiseen

 

Kuuntele ajankohtainen podcast

Onko oppimateriaali oikeus vai etuoikeus?

📚 Miksi oppimateriaali on koulutuksen kivijalka, mutta sen saatavuus ei ole Suomessa itsestäänselvyys?

Vaikuttavan opettajan vierellä podi pureutuu oppimateriaalien merkitykseen ja saatavuuteen. Ruotsissa oppimateriaali on kirjattu lakiin – Suomessa ei. Mitä tämä tarkoittaa koulutuksen tasa-arvon kannalta?

Kuuntele tästä

Oppimisen puolesta – Otava mukana Suomen Kustannusyhdistyksen kampanjassa

Suomen Kustannusyhdistys on käynnistänyt kampanjansa huhtikuun 2025 kuntavaaleja varten. Oppimisen puolesta -kampanja korostaa laadukkaiden, ajantasaisten ja riittävien oppimateriaalien merkitystä sekä oppilaiden että opettajien työvälineinä.

Kampanja kannustaa äänestäjiä valitsemaan kuntavaaliehdokkaita, jotka edistävät tasa-arvoista ja laadukasta koulutusta.

Otava on mukana kampanjassa!

Lue lisää

Vaikuttavan opettajan vierellä

Kustannettu oppimateriaali säästää opettajan aikaa keskimäärin 13 tuntia viikossa tuntien suunnitteluun ja opettamiseen. Opettajien aikaa kuluu materiaalien laatimiseen, ja yhä useampi päätyy jopa kopioimaan aineistoja laittomasti.

Riittävä, ajantasainen ja toimiva oppimateriaali on kustannustehokas tapa varmistaa laadukas opetus ja sen jatkuminen myös opettajan vaihtuessa.

Jos kunnassa oppimateriaalihankinnat päättää joku, joka ymmärtää asiasta vain budjetin verran, laatu kärsii ja oppiminen heikkenee.

Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho