Artikkelit

Näin Trampolin toimii ruotsin opetuksessa

Siri Liukkala on yksi Trampolinin oppikirjailijoista ja opettaa ruotsia Helsingin Normaalilyseossa. Hän kertoo nyt omia kokemuksiaan Trampolinin käytöstä opetuksessa ja antaa hyviä vinkkejä monipuolisen materiaalin hyödyntämiseen.

Artikkelit

”Mumu on rakas monelle oppilaalleni”

Jyväskylän normaalikoulussa Tarinoiden aapisen Mumu-hahmo ihastutti heti ensimmäisestä koulupäivästä lähtien. Mumu on innostanut luokanlehtori Minna Suikkarin ideoimaan valloittavia töitä yhdessä oppilaiden kanssa.

Artikkelit

Näin aloitat lukuvuoden sujuvasti Tarinoiden aapisen matkassa

Uusi lukuvuosi alkaa ja jännitys kuplii – niin pienen koululaisen kuin ekaluokkaa aloittavan opettajankin mielessä. Näin siitä huolimatta, vaikka opetustyötä olisi tehnyt jo vuosia. Jännitys on hyvä asia – se pitää virkeänä. Sillä muistettavia asioita on paljon, eikä suunnittelutyötä tunnu millään ehtivän tehdä tarpeeksi. Siksi kokosimme vinkkejä sujuvaan lukuvuoden aloitukseen.

Artikkelit

Näin innostat oppilaat keskustelemaan varhennetun englannin oppitunnilla

High five! 1−2 -kirjan kuvitus johdattelee oppilaan tutustumaan brittiläiseen kulttuuriin. Kirjan sivuilla on piirroskuvia esimerkiksi paikallisesta luokkahuoneesta ja koulunpihasta. Kirjan kolmossivulle oppilas voi piirtää oman kuvansa, kirjoittaa tervehdyksensä englanniksi ja värittää piirroskuvia. Näiden kuvien avulla luokassa on helppo virittää keskustelua Lontoon nähtävyyksistä tai brittiläisen kulttuurin erityisyyksistä. Oppilaat rakastavat kertoa omista huomiostaan ja kokemuksistaan!

Artikkelit

Viisi vinkkiä uuden yläkoulun Särmän käyttöön

Uusi yläkoulun Särmä auttaa sekä opettajaa että oppilasta kohtaamaan muuttuvan maailman ja erilaisten opetustilanteiden haasteet.

Vinkit

Hyödynnä elokuvia lukion historian ja yhteiskuntaopin etäopetuksessa

Poimi Forum-sarjan oppikirjailijoidemme ideat elokuvien hyödyntämiseen historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa. Vinkit soveltuvat hyvin myös etäopetukseen.

Vinkit

Lukion Forum-sarjan vinkit etäopetukseen

Kokosimme vinkkejä lukion Forum-sarjan käyttöön etäopetuksessa.

Vinkit

Vinkkejä Tutkimusmatka-sarjan käyttöön etäopetuksessa

Kokosimme vinkkejä alakoulun ympäristöopin Tutkimusmatka-sarjan käyttöön etäopetuksessa. Nappaa talteen ideat ulkona oppimiseen ja Otso-sovelluksen hyödyntämiseen!

Vinkit

Äitienpäivävinkki koteihin: luontotaulu äidille

Tämän äitienpäiväaskartelun lapsi voi tehdä omalla kotipihalla tai retkellä lähimetsään.

Vinkit

Tutkimusmatka-sarjan vinkit ulkona oppimiseen

Alakoulun ympäristöopin Tutkimusmatka-sarjan materiaaleissa on paljon tehtäviä ja ideoita, jotka houkuttelevat oppimaan ulkona. Koostimme tänne vinkkejä eri kirjoista. Poimi ideat talteen!

Vinkit

Kerrataan matematiikkaa ulkona

Tuhattaituri-sarjan materiaaleissa on paljon toiminnallisia vinkkejä, joita voi soveltaa koulun pihalla pidettävälle matematiikan oppitunnille. Kokosimme tänne muutamia leikkejä, joista voi ammentaa ideoita ulkona pidettävälle oppitunnille.

Vinkit

Vinkkejä High five! -sarjan käyttöön etäopetuksessa

Olemme jakaneet opettajille koekäyttöön loppukevääksi kaikki digimateriaalit, jotka saa Opepalvelusta. High five! -sarjaa käyttävät oppilaat saavat käyttöönsä digilisätehtävät Novasta lukuvuoden loppuun asti. Katso vinkkimme High five! -materiaalin käyttämiseen etäopetuksessa!