Painettu
Digi

Forum 9 yhteiskuntaoppi (2016)

Forum 9 Yhteiskuntaoppi tarkastelee yhteiskunnan toimintaa selkeästi ja käytännönläheisesti. Uudistunut oppimateriaali rohkaisee nuoria aktiivisiksi keskustelijoiksi ja vaikuttajiksi.

  • Forum 9 -oppimateriaalissa painottuvat monilukutaidon ja kriittisen tiedonhaun taitojen kehittäminen, ajankohtaisuus sekä erilaisten oppijoiden tukeminen.
  • Sarjan tuoteperhe on entistä monipuolisempi ja korostaa taitoja ja toimintaa. Sekä oppikirja että tehtävistö sisältävät runsaasti tiedonhakuun ja aineistomateriaaleihin liittyviä tehtäviä.
  • Oppikirjassa on Forum-sarjasta tutut muistilaput sekä tekstin lihavoinnit, jotka auttavat hahmottamaan opeteltavan aihealueen keskeiset sisällöt. Sarjan eriyttämisen pääpaino on digitehtävissä, joissa jokaisen luvun kohdalla on S2-tiivistelmä oppikirjan tekstistä sekä alas- ja ylöspäin eriyttäviä tehtäviä. Mukana on myös työkaluja oppilaan itsearviointiin.
  • Sarjaan kuuluu laaja digiopetusaineisto, josta löytyy Opettajan tuki arviointiin.

Ajankohtaista

Forum 9 Yhteiskuntaoppi -oppikirjasta ilmestyy päivitetty painos elokuuksi 2025 (ISBN 9789511513599).

Forum yhteiskuntaoppi (OPS 2016)

Päivitetty painos ilmestyy syksyksi 2025! Forum 9 oppikirja tarjoaa runsaasti välineitä yhteiskunnan ymmärtämiseen ja siinä aktiivisesti toimimiseen sekä oman elämän hallintaan. Kirja on selkeästi kirjoitettu ja sisältää monipuolisen kuva-aineiston. Jokaisen luvun yhteydessä on Taito-Forum, joka sisältää luvun aiheisiin liittyviä eritasoisia tehtäviä: luetunymmärtämistehtäviä, aineistotehtäviä sekä tiedonhakutehtäviä.

ISBN/GTIN: 978-951-1-51359-9
Hinta: 38,00€ alv. 0%
Hinta: 43,32€ alv. 14%

Oppikirjailijat