Artikkelit
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Reeta Aarnio kertoo, millä tavoin hän on herätellyt oppilaiden lukuintoa.
Artikkelit
Menestyksekäs kirjasarja Huippusuosittu Forum-kirjasarja on tukenut tuhansia nuoria historian ja yhteiskuntaopin opiskelussa. Sarja saavutti heti suuren suosion, kun ensimmäinen lukion historian kirja Ihminen, ympäristö ja kulttuuri ilmestyi vuonna 2004. Lukion kirjasarjan jälkeen syntyivät alakoulun historian Forumit vuonna 2010. Samana vuonna ilmestyi yläkoulun yhteiskuntaopin Forum, ja vuonna 2011 olivat vuorossa yläkoulun historian Forumit. Vuoden 2016 OPS-uudistuksessa […]
Artikkelit
Kun teimme puolisoni Jenna Kunnaksen kanssa ilmastonmuutoksen kokemusta käsittelevää lastenkirjaa Näkymätön myrsky viime keväänä, en osannut arvata, kuinka ajankohtainen kirja olisi ilmestyessään.
Artikkelit
"Minä uskon, että riippumatta lähtökohdista jokaisella lapsella on mahdollisuus elämässään siihen, mitä hän todella toivoo. Mutta se ei riitä, että minä uskon tai että opettaja uskoo. Lapsi pitää saada katsomaan itseään kokonaisena ja arvokkaana – kaikkine tunteineen ja kokemuksineen", kertoo kirjailija Sanna Wikström.
Artikkelit
Kokosimme erilaisia kirjavinkkejä opettajien kesäloman ratoksi. Tutustu ja valitse suosikkisi!
Artikkelit
Katja Kimpimäki halusi jo lapsena kirjojen kuvittajaksi. Nyt unelma on toteutunut ja Katja on kuvittanut useita kirjoja, esimerkiksi Titaani yläkoulun fysiikka ja kemia -sarjan. Tässä artikkelissa hän kertoo kuvittajan työstä ja antaa vinkin kuvaamataidosta innostuneelle nuorelle, joka haaveilee kuvittajan urasta.
Artikkelit
Uuden kouluvuoden alussa kannattaa tutunkin oppilasjoukon kanssa tehdä erilaisia ryhmäyttämisharjoituksia. Näin yhteishenki paranee ja kaikki viihtyvät paremmin. Ota talteen Seikkailujen aapisen tekijöiden vinkit.
Artikkelit
"Monissa kouluissa monikulttuurisuus on ollut arkea jo pitkään, kun taas toisissa ollaan uuden äärellä juuri nyt tai lähitulevaisuudessa. Seuraavat vähemmän esillä olleet näkökulmat ovat heränneet käytännön työssä monikulttuurisessa koulussa ja arkisissa kohtaamisissa. Toivon että näiden pohtiminen avaa uusia ajatuksia ja keskusteluja", kirjoittaa luokanopettaja ja kirjailija Johanna Lestelä.
Artikkelit
Kemian ylioppilastutkinnon koe lähestyy! Mooli-sarjan tekijä Leena Turpeenoja listasi viisi vinkkiä abille hyvän ja täsmällisen vastauksen laatimiseksi.
Artikkelit
Scene-oppikirjailija Essi Parikka antoi yläkoulun englannin käyttäjäkoulutuksissa hyviä vinkkejä Scene-sarjan avulla opettamiseen. Katso tärpit koulutuskiertueelta!
Artikkelit
Flunssakausi on jo alkamassa ja sijaiselle on tarvetta. Sekkailujen aapisen oppikirjailija Kati Solastie listasi viisi vinkkiä ekaluokkalaisten sijaisille.
Artikkelit
”Kun opetettavat asiat ovat oppilaan maailmasta, hän hyötyy heti oppimastaan”, pohtii luokanopettaja ja matematiikan aineenopettaja Henrikki Kattainen. Hänen luokassaan Tuhattaituri-sarja on haastanut tiedonjanoiset oppilaat ja motivoinut monia matematiikan pariin.