Uutiset
Oppimisen palvelut on osa Kustannusosakeyhtiö Otavaa ja meille on myönnetty Avainlippu-tunnus osoituksena Suomessa tehdyistä tuotteista ja palveluista. Suomalaisena perheyhtiönä olemme edistäneet ympäröivän yhteisön hyvinvointia jo yli 130 vuoden ajan ja jatkamme työtämme jatkuvasti kehittyen.
Uutiset
Otavan Kirjasäätiö on myöntänyt vuoden 2023 oppimateriaalipalkinnon filosofian tohtori Leena Turpeenojalle. Otavan Kirjasäätiön oppimateriaalipalkinnolla halutaan tukea ja kannustaa laadukkaiden oppimateriaalien sisältöjen kehittämistä ja tekemistä Suomessa.
Uutiset
Helsingin Seudun Journalistit on myöntänyt Salli-journalistipalkinnon tuottaja Teppo Nevolle Helsingin Seudun Journalistien vuosikokouksessa 29.3.2023. Nevo palkittiin sitoutuneesta, rohkeasta ja näkemyksellisestä työstään äidinkielen ja kirjallisuuden oppimateriaalien parissa. Hän on työskennellyt Oppimisen palveluissa vuodesta 2012 ja toimii tällä hetkellä yläkoulun ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden tuottajana.
Uutiset
Leikkisä pedagoginen julistenäyttely rakastettujen lastenkirjojen kuvilla on nyt tilattavissa ilmaiseksi! Eri tiloihin soveltuvan julistenäyttelyn avulla lasten kanssa voidaan käsitellä helpolla ja hauskalla tavalla kirjojen kuvituksia ja niiden merkitystä tarinalle.
Artikkelit
─ Lasten ja nuorten innostaminen kirjojen maailmaan on meille Otavassa tärkeää ja haluamme tänä vuonna tukea lasten ja nuorten lukemisen edistämistä tällä lahjoituksella, kertoo Kustannusosakeyhtiö Otavan 1.1.2023 uutena toimitusjohtajana aloittava Eva Reenpää.
Uutiset
Suositun Seikkailujen aapisen ja lukukirjan sekä Seikkailujen eskarin kuvittajalle Johanna Lumpeelle on myönnetty Kaarina Helakisa -palkinto. Tutustu tarkemmin palkintoperusteisiin.
Uutiset
Suositun ja toimivan Seikkailujen eskarin digiopetusaineiston materiaalit siirtyvät uuteen käyttöliittymään elokuuksi 2022.
Uutiset
Pidämme Venäjän hyökkäystä Ukrainaan järkyttävänä ja Venäjän toimintaa kaikilta osiltaan tuomittavana. Ajatuksemme ovat Ukrainan kansan luona.
Artikkelit
Otavan oppikirjat painetaan keskellä kauneinta Suomea. Keuruulla on valmistettu kirjoja Otavan Kirjapainossa jo 1950-luvulta lähtien.
Opetusvinkit
Eskariin ja omaan ryhmään tutustuminen on lapselle tärkeä tapahtuma. Kun lapsi tutustuu tulevaan eskariinsa, hänen on turvallista palata sinne elokuussa. Poimi talteen vinkit ja tehtävät eskarin tutustumispäivään!
Artikkelit
Työelämässä on nykyään aivoille monia kipupisteitä. Päivä voi olla täynnä keskeytyksiä, jotka kuormittavat aivoja. Moni työskentelee meluisissa ja hälyisissä tiloissa, jotka lisäävät aivojen kokemaa kuormaa.
Uutiset
Kolme Otavan kirjailijaa palkittiin Educa-messuilla 27.1.2018 Suomen tietokirjailijat ry:n Oppikirjailijapalkinnolla. Palkinto myönnetään tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta oppiteostuotannosta, ja sen suuruus on 8 000 euroa. Otavan oppikirjailijoista palkittiin historian ja yhteiskuntaopin lehtori Antti Kohi, luokanopettaja Kati Solastie ja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Helena Ruuska.