Artikkelit

Erilaisista vahvuuksista muodostuu Skylight-sarjan ”dream team”

Tulevasta uudesta alakoulun englannin sarjasta kerrottiin asiakkaille ensimmäistä kertaa syksyllä 2022, mutta Alistair Loganin, Martti Meryn, Markus Perttulan, Maiju Rintalan ja Laura Tsutsusen yhteistyö oli alkanut jo paljon aiemmin.

Vinkit

Näin Otso-sovellus auttaa oppilasta kotona – nappaa talteen kotikirjepohja

Otso-sovellus ja painettu Otavan oppikirja yhdessä avaavat oppilaan käyttöön äänitteitä, videoita ja muita digitaalisia sisältöjä. Otso tukee oppilasta, kun hän tekee läksyjä, kertaa asioita, harjoittelee ääntämistä tai valmistautuu kokeisiin. Vinkkaa Otsosta myös oppilaiden vanhemmille!

Opetusvinkit

Saat kevätbingon luokkasi iloksi

Aalto on uudenlaisen oppimateriaali alakoulun ympäristöoppiin. Sisällöiltään raikas uutuus houkuttelee oppilaat reaaliaineiden pariin ja tukee monipuolisen lukutaidon kehittymistä. Ilahduttaa luokkaasi Aalto-sarjan kevätbingolla. Tulosta bingopohjat sekä ideat niiden hyödyntämiseen luokassa!

Uutiset

Hyvien valintojen viikko 24.4.–1.5.2023!

Oppimisen palvelut on osa Kustannusosakeyhtiö Otavaa ja meille on myönnetty Avainlippu-tunnus osoituksena Suomessa tehdyistä tuotteista ja palveluista. Suomalaisena perheyhtiönä olemme edistäneet ympäröivän yhteisön hyvinvointia jo yli 130 vuoden ajan ja jatkamme työtämme jatkuvasti kehittyen.

Uutiset

Otavan Kirjasäätiön vuoden 2023 oppimateriaalipalkinto Leena Turpeenojalle

Otavan Kirjasäätiö on myöntänyt vuoden 2023 oppimateriaalipalkinnon filosofian tohtori Leena Turpeenojalle. Otavan Kirjasäätiön oppimateriaalipalkinnolla halutaan tukea ja kannustaa laadukkaiden oppimateriaalien sisältöjen kehittämistä ja tekemistä Suomessa.

Uutiset

Otava Oppimisen palveluiden tuottaja Teppo Nevo palkittiin Salli-journalistipalkinnolla

Helsingin Seudun Journalistit on myöntänyt Salli-journalistipalkinnon tuottaja Teppo Nevolle Helsingin Seudun Journalistien vuosikokouksessa 29.3.2023. Nevo palkittiin sitoutuneesta, rohkeasta ja näkemyksellisestä työstään äidinkielen ja kirjallisuuden oppimateriaalien parissa. Hän on työskennellyt Oppimisen palveluissa vuodesta 2012 ja toimii tällä hetkellä yläkoulun ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden tuottajana.

Opetusvinkit

Saat historian sanakortit

Historian jäljillä on uudenlainen oppimateriaali alakoulun historiaan. Sisällöiltään raikas uutuus houkuttelee oppilaat reaaliaineiden pariin ja tukee monipuolisen lukutaidon kehittymistä. Pidä Historian jäljillä -pelihetki luokassasi. Tulosta talteen sanakortit sekä ideat niiden hyödyntämiseen luokassa!

Artikkelit

Miten voin tukea oppilaani lukutaidon kehittymistä? 

Opettaja voi tukea lukutaitoa ja sen kehittymistä pienin teoin eri aineiden oppitunneilla. Esittelen tässä tekstissä kymmenen tapaa tukea lukutaitoa ennen kirjoitetun tekstin lukemista, tekstiä lukiessa ja tekstin lukemisen jälkeen.

Artikkelit

Näin eriytät lukupiireillä alkuopetuksessa

Uuden oppilasryhmän kanssa opettaja haluaa tietysti tehdä aina parhaansa. Uusien ekaluokkalaisten kanssa tekemistä riittää: oppilaiden lukutaitoa skannataan ja samalla rakennetaan uutta ryhmää toimivaksi.

Artikkelit

Miten rohkaista oppilaita tulkitsemaan tekstejä?

Tekstin tulkinta onnistuu keneltä tahansa, joka kerää rohkeutta sanoa mielipiteensä. Uudessa suomen kielen ja kirjallisuuden Loikka-kirjasarjassa lukemista, tulkintaa ja lukukokemusten jakamista harjoitellaan ja tuetaan monenlaisten tehtävien avulla. Pääasia on, että oppilas ymmärtää, että hänen tekemillään havainnoilla ja ajatuksilla on väliä.

Artikkelit

Vuorovaikutteiset työtavat matematiikan opetuksessa

Koulu on yhteiskunta pienoiskoossa. Siksi sen tulisi olla turvallinen, hyväksyvä, innostava ja kannatteleva yhteisö jokaiselle oppijalle. Koulun aikuisten ja oppilaiden välinen lämmin ja välittävä vuorovaikutussuhde on yksi keskeisimpiä opetuksen laatutekijöitä. Positiivinen vuorovaikutus edesauttaa ryhmäytymistä, luo myönteistä opiskeluilmapiiriä, osallistaa sekä tarjoaa emotionaalista tukea ja turvaa.

Artikkelit

5 vinkkiä Schnitzeljagd-käyttäjäyhteisön hyödyntämiseen

Tiesitkö, että alakoulun A-saksan Schnitzeljagd-sarjaan kuuluu opettajille myös interaktiivinen käyttäjäyhteisö? Yhteisöstä löytyy niin opettajan oppaan vinkit, ladattavat malliratkaisut kuin myös muita hyödyllisiä käsittelyvinkkejä oppitunneille.