Uutiset
Yläkoulun englannin Scene-sarjan ominaisuuksia, eriyttämistä ja digipäivityksiä käsittelevä käyttäjäkoulutus järjestettiin tällä kertaa etänä. Tästä saat tiivistetysti tietoa koulutuksessa kerrotuista asioista.
Uutiset
Oppimateriaaleilla on merkittävä asema suomalaisen sivistyksen ja menestyksen luojana. Otavan Kirjasäätiön oppimateriaalipalkinnolla halutaan tukea ja kannustaa laadukkaiden oppimateriaalien sisältöjen kehittämistä ja tekemistä Suomessa. Palkinto on tunnustus merkittävästä saavutuksesta oppimateriaalien tekemisen alueella. Oppimateriaalipalkinto on perustettu vuonna 2012, ja se jaetaan vuosittain. Palkinnon arvo on 15 000 euroa.
Uutiset
Suomen johtava oppimisen palveluiden toimija Otava auttaa opettajia ja opetuksen sujuvaa järjestämistä koronaepidemian aikana. Opettajat voivat ottaa kaikki Otavan digitaaliset materiaalit veloituksetta kokeilukäyttöön Otavan Opepalvelussa kevätlukukauden 2020 loppuun asti.
Uutiset
Kilpailun voitti helsinkiläinen kuvittaja ja peligraafikko Emiel Inkeri Nikula. Kuvitusten taso oli kärjen osalta niin korkea, että palkintoraati päätti jakaa kaksi kolmannen sijan palkintoa.
Uutiset
Kilpailuun osallistui lähes 200 kuvittajaa. Palkintoraati on aloittanut toimintansa ja käy läpi kilpailutöitä.
Uutiset
Oletko kuvittaja, peligrafiikoiden suunnittelija, animaattori, lastenkirjakuvittaja, visuaalisen alan opiskelija tai muuten vain säkenöivän hyvä tekijä? Otava etsii uusia nousevia tähtiä ja kokeneita kuvittajia kuvittamaan tulevaisuuden oppimateriaaleja.
Uutiset
Lukion Särmän oppikirjailijat kertovat kokemuksiaan ensimmäisestä digitaalisesta äidinkielen ja kirjallisuuden yo-kokeesta.
Uutiset
Veijo Meri -palkinto myönnettiin Asko Sahlbergille, Kaarina Helakisa -palkinto Salla Simukalle, Tietokirjapalkinto Henrik Meinanderille, Oppimateriaalipalkinto Martti Heinoselle ja Erkki Reenpää -suomentajapalkinto Jaana Nikulalle. Kunkin palkinnon arvo on 15 000 euroa.
Uutiset
Otavan Kirjasäätiön oppimateriaalipalkinnolla halutaan tukea ja kannustaa laadukkaiden oppimateriaalien sisältöjen kehittämistä ja tekemistä Suomessa. Otavan Kirjasäätiön vuoden 2019 oppimateriaalipalkinto on myönnetty lukion englannin Insights-työryhmälle.
Uutiset
Oppimateriaaleilla on merkittävä asema suomalaisen sivistyksen ja menestyksen luojana. Otavan Kirjasäätiön oppimateriaalipalkinnolla halutaan tukea ja kannustaa laadukkaiden oppimateriaalien sisältöjen kehittämistä ja tekemistä Suomessa.
Uutiset
Alakoulun matematiikan oppimateriaalista, Tuhattaiturista, on tehty lisenssisopimus Espanjaan ja Andorraan. Ennestään jo pohjoismaiden käytetyimmän matematiikan oppimateriaalin voittokulku jatkuu.
Uutiset
Oppimateriaalien kustannustoimittajalta vaaditaan erinomaisia ryhmätyötaitoja ja kykyä eläytyä opiskelijan ja opettajan maailmaan. Nämä vaatimukset Mari Rakkolainen täyttää kirkkaasti. Humanistisen sivistyksensä ja opettajankokemuksensa ansiosta hänellä on perusteltu näkemys oppimateriaalien sisällöistä ja pedagogiikasta.