Uutiset
Otava-konsernissa käytetään nykyään EKOenergia-merkittyä sähköä. Otava siirtyi uusiutuvista energialähteistä tuotettuun sähköön, koska konserni haluaa vaikuttaa energiatuotannon ympäristöystävällisyyteen. Otava haluaa myös tukea kotimaista uusiutuvaa energiaa.
Uutiset
Kustannusosakeyhtiö Otava haluaa auttaa Kilpisjärven koululaisia, joiden käytössä ollut mittava koulukirjasto tuhoutui tulipalossa 3.5. Viidensadan kirjan lahjoituksessa on muun muassa Kalevala, Mauri Kunnaksen, Aino Havukaisen ja Sami Toivosen, Siri Kolun ja Veera Salmen kirjoja, lasten- ja nuorten klassikoita ja uutuuskirjoja. Kirjat toimitetaan väliaikaisiin tiloihin Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologiselle asemalle elokuussa.
Uutiset
Kustannusosakeyhtiö Otavan Seikkailujen eskari -oppimateriaali palkittiin Best European Learning Material Awards 2017 -kilpailussa hopeisella mitalilla.
Uutiset
Oppimisen palvelutiimi vastaa koulumaailman kehittämisen haasteisiin ja toiveisiin, joita on tullut esiin tapaamisissa rehtoreiden ja koulumaailman päättäjien kanssa.
Uutiset
Nuori on oman oppimisensa paras asiantuntija. Ammattilaiset aikuiset astuvat sivuun Safarilla, kun lukioikäiset nuoret, oppimateriaalien arjen asiantuntijat, pääsevät itse kehittämään Kustannusosakeyhtiö Otavan oppimateriaaleja.