Artikkelit
Opettajien tekemällä työllä on merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus. Opetustyö on paljon enemmän kuin oppituntien pitämistä: se on vuorovaikutusta, moninaisten oppimistarpeiden tukemista ja osaamisen arviointia. Yhteiskunnalliset muutokset, teknologian kehittyminen ja koulutuspoliittiset päätökset ovat tehneet opettajan työnkuvasta vaativamman kuin koskaan ennen.
Artikkelit
Me Otavassa sitoudumme käyttämään tekoälyä vastuullisesti tekijäoikeuksia ja oppikirjailijoidemme työtä kunnioittaen. Nämä eettiset periaatteet ohjaavat tekoälyn käyttöämme.
Artikkelit
Lukutaito on kuin mikä tahansa taito, jota voi harjoitella. Uuden taidon oppimiseksi pitää tehdä loputtomasti toistoja. On kuitenkin vaikea harjoitella jotakin, mistä ei ole kiinnostunut. Niinpä reitti lukutaitoon alkaa usein löytyä, kun vastaan tulee luettavaa itseä kiinnostavasta aiheesta.
Artikkelit
Opettajan työ ei ole yksinäistä puurtamista – tai sen ei ainakaan pitäisi olla. Työyhteisö ja johtaminen vaikuttavat ratkaisevasti opettajan kokemukseen työnsä mielekkyydestä ja jaksamisesta.
Artikkelit
Mitä tapahtuu, kun resurssit ovat niukat ja oppimateriaalien saatavuus vaihtelee? Miten oppimateriaalien laatu ja monipuolisuus vaikuttavat koulun arkeen? Näihin kysymyksiin pureutuu Otava Oppimisen Opettajan arki -tutkimus, joka tuo esille opettajien kokemuksia ja toiveita oppimateriaalien suhteen.
Artikkelit
Suomalaiset opettajat kokevat työnsä tärkeäksi ja palkitsevaksi. Opettajat pitävät työtään merkityksellisenä, sillä he ovat mukana rakentamassa oppilaidensa – ja samalla Suomen - tulevaisuutta.
Artikkelit
Ulkona oppiminen tuo vaihtelua työskentelytapoihin ja tukee oppilaiden monipuolista osaamista. Ulko-opetus sopii erityisen luontevasti ympäristöopin tunneille, mutta sitä kannattaa kokeilla rohkeasti eri oppiaineissa. Lähiympäristö tarjoaa ulko-opetukselle rajattomat mahdollisuudet!
Artikkelit
Tällä viikolla vietetään Suomalaisen työn liiton luotsaamaa Hyvien valintojen viikkoa. Suomalaisena perheyhtiönä olemme edistäneet ympäröivän yhteisön hyvinvointia jo yli 130 vuoden ajan ja jatkamme työtämme jatkuvasti kehittyen.
Artikkelit
Historian uudet arviointikriteerit suuntaavat historian opetusta kohti monipuolista taitojen opettamista. Eläytyminen eri ihmisten asemaan historian eri aikakausina, syvällinen syiden ja seurausten ymmärtäminen sekä vaikeiden käsitteiden oppiminen tarkoittavat sitä, että oppitunneilla erilaiset innostavat opetustavat ovat välttämättömiä sen sijaan että ne nähtäisiin vain irrallisina temppuina. Historian opetus muodostuu entistäkin mukaansatempaavammaksi, mutta miten käy arvioinnin?
Artikkelit
Uusi innostava alakoulun englannin Skylight-sarja valmistuu 1., 2. ja 3. luokan osalta syksyksi 2024. Listasimme kuusi hyvää syytä valita Skylight-sarja käyttöösi!
Artikkelit
Selkeys, viestinnällisyys ja mukaansatempaava tarina, joka luo samaistumispintaa jokaiselle. Niin ja tietysti huumori, sitä ei pidä unohtaa!
Artikkelit
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus olla aktiivisia yhteisönsä jäseniä ja vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin. Todellisuudessa lapset ovat harvoin pöydässä, kun heidän tulevaisuuttaan suunnitellaan. Me Otavalla halusimme tuoda muutoksen tähän.