Painettu
Digi

Oivaltaja 1 – alakoulun matematiikka

Oivaltaja 1a-kirjassa edetään rauhallisesti lukualueella 0−9 ja luodaan vahvaa matemaattisten perustaitojen pohjaa mm. harjoittelemalla systemaattisesti lukukäsitettä, lukujonotaitoja ja hajotelmia. Yhteen- ja vähennyslaskuissa keskitytään ymmärtävään oppimiseen monipuolisten tehtävien avulla. Geometriassa päästään harjoittelemaan mm. viivoittimen käyttöä, kuvioiden tunnistamista ja piirtämistä innostavien tehtävien parissa.

Kirjan kaksi Oivallus-jaksoa syventävät tiedollista ja taidollista oppimista. Jaksoissa on paljon innostavia pelejä, joita voi pelata parin kanssa tai yksin. Kirjan lopussa olevassa Hoksaus-osiossa pääsee hiomaan hoksottimia ja kokemaan uusia oivalluksia. Oivaltaja 1a kirja sisältää liitekuoren, jossa on välineitä toiminnallisiin tuokioihin.

Opettajan digiopetusaineistot ovat uudistuneet

Oivaltajan uudet digiopetusaineistot toimivat entistä paremmin opetustyösi tukena. Digiopetusaineistot on kehitetty opettajilta saadun palautteen perusteella, ja uudistuksen myötä saat käyttöösi Oivaltajan laadukkaat sisällöt selkeässä kokonaisuudessa.

Voit tutustua uusiin Oivaltaja 1 digiopetusaineistoon ottamalla sen ilmaiseen kokeilukäyttöön 30 päiväksi Novassa.

Novaan

1. luokan matematiikka

Oivaltaja 1a-kirjassa edetään rauhallisesti lukualueella 0−9 ja luodaan vahvaa matemaattisten perustaitojen pohjaa mm. harjoittelemalla systemaattisesti lukukäsitettä, lukujonotaitoja ja hajotelmia. Yhteen- ja vähennyslaskuissa keskitytään ymmärtävään oppimiseen monipuolisten tehtävien avulla. Geometriassa päästään harjoittelemaan mm. viivoittimen käyttöä, kuvioiden tunnistamista ja piirtämistä innostavien tehtävien parissa.

Kirjan kaksi Oivallus-jaksoa syventävät tiedollista ja taidollista oppimista. Jaksoissa on paljon innostavia pelejä, joita voi pelata parin kanssa tai yksin. Kirjan lopussa olevassa Hoksaus-osiossa pääsee hiomaan hoksottimia ja kokemaan uusia oivalluksia. Oivaltaja 1a kirja sisältää liitekuoren, jossa on välineitä toiminnallisiin tuokioihin.

ISBN/GTIN: 978-951-1-35750-6
Hinta: 26,00€ alv. 0%
Hinta: 29,64€ alv. 14%

Katso ohjeet Oivaltaja 1-2 -materiaalien käyttöön

Oivaltaja 1-2 sisällöt

Oivaltaja 1-2 oppikirjojen rakenne

Oivaltaja 1-2 oppikirjojen jakson ja kappaleen rakenne

Oivaltaja 1-2 oppikirjojen Oivallus-jakso

Oivaltaja 1-2 digimateriaalit

Oivaltaja 1-2 alaspäin eriyttäminen

Oivaltaja 1-2 ylöspäin eriyttäminen

Oivaltaja 1-2 arviointi ja koetyökalu

Sarjan muut osat

Kirjan kansikuva: Oivaltaja 1 – alakoulun matematiikka

Oivaltaja 1 – alakoulun matematiikka

Kirjan kansikuva: Oivaltaja 2 – alakoulun matematiikka

Oivaltaja 2 – alakoulun matematiikka

Kirjan kansikuva: Oivaltaja 3 – alakoulun matematiikka

Oivaltaja 3 – alakoulun matematiikka

Kirjan kansikuva: Oivaltaja 4 – alakoulun matematiikka

Oivaltaja 4 – alakoulun matematiikka

Kirjan kansikuva: Oivaltaja 5 – alakoulun matematiikka

Oivaltaja 5 – alakoulun matematiikka

Kirjan kansikuva: Oivaltaja 6 – alakoulun matematiikka

Oivaltaja 6 – alakoulun matematiikka